Uni on tärkeää kirjailijalle. Kunnon yöuni antaa aivoille ansaitun tauon, ja aina silloin tällöin unimaailman tuotoksia voi siirtää myös kirjallisiin tuotoksiinsa. Saan yleensä parhaat ideani hetkeä ennen nukahtamista. Lisäksi on jopa sanottu, että luovaa työtä tekevät tarvitsevat unta tavallista enemmän. Kirjailijan on siis pelkästään hyvä nukkua paljon.
Mutta mitä sitten, jos uni ei tule?
Omalla idealingollani on ajoittain vaikeuksia lakata myllyttämästä. Hyörin ja pyörin sängyssä, piehtaroin ja pyörittelen vuorotellen ajatuksia ja silmiäni. Enkä ole pulmani kanssa yksin. Moni laskee nykyään lampaiden sijaista melatoniinikapseleita saadakseen levättyä edes vähän. Nukahtamisesta on tullut ihmisille vaikeaa, koska ympäröivä maailma ei nukahda. Aina jossain on tehtävää, nähtävää ja tiedettävää. Sinivalo ei noin vain sammukaan.
Ota käyttöön rauhoitussana, neuvottiin iltapäivälehdessä. Rauhoitussana on vapaasti valittava yksittäinen sana, jota toistellaan itselle äänettömästi nukkumaan mentäessä, mutta mitään merkityksellistä latausta siihen ei saa liittyä: että, mutta, jotta – konjuktiot käyvät hyvin.
Päätin kokeilla tätä jokin aika sitten. Pötköttelin peiton alla silmät makuuhuonetapettini tuijottelusta turtuneina ja käynnistin sisäisen monologin.
Että.
Että.
Että.
Voi että, muistinko käyttää jääkaapista kaikki smoothie-hedelmät ennen kuin ne menevät homeeseen? Täytyy varmaan silti vaihtaa sanaa.
Niin.
Niin.
Ei. Mieleen tulee mieleen vain se kouluterkkari, jolle yrittää selittää, että tässä on oikeasti on ollut aika rankkaa ja polvissa voimistunut juilinta huolestuttaa. Ikuista tässä maailmassa on ehkä timantit, rakkaus ja progressiivinen verotus, mutta myös kouluterkkarin hymy ja kaikkeen sopiva vastaus, myötätuntosta väräjävä Niin.
Muistoista melkein kasvaa otsaan tatti. Mutta – vielä on mutta!
muttamuttamutta.
Tähän ei olisi kannattanut edes mennä. Aima löytyy jokin mutta. Mutta on lauseiden raakkuva korppi. Sitä oppii huomaamaan, että sen ilmaantumisesta ei usein hyvä seuraa.
Ehkä rauhoitussana ei sovi luovaa työtä tekeville. Meidän kaikki sanamme ovat latautuneita.
Sinä yönä en nukkunut paljon. Rauhoitussana oli pannut adrenaalini liikkeelle, kello oli juossut pitkälle seuraavaan vuorokauteen, ja yö oli käymässä vähiin. Minulla on kuitenkin hihassani yksi nukahtamiskikka, joka yleensä toimii, kun mikään muu ei auta: päättää valvoa yhtä soittoa aamuun asti. Kun itsensä kulminoi kukkumiseen, uni tulee muutamassa minuutissa.
Lopulta nukahdin ihan ilman rauhoitussanoja ja muita vippaskonsteja. Jostakin täysin tuntemattomasta syystä näin unta Tauskista. Tauno kaasutti pihaan valkoisella pakettiautolla. Minä katselin menoa sivuikkunasta ja ajattelin, että tästä ei hyvä seuraa.
Parhain terveisin,
