uutiset

Lemmenhuolesi kaikki heitä – julkaisu

Uusimman romaanini Lemmenhuolesi kaikki heitä julkaisussa ilmeni teknisiä ongelmia. Tämä on tarkoittanut sitä, etteivät kaikki lukijat ole päässeet nauttimaan tarinastani sellaisena, kuin se on tarkoitettu. Äänikirjapalveluissa julkaistiin ilmestymispäivänä 1.12.2023 versio, josta puuttui osia sekä keskeltä että viimeisestä luvusta. Tapahtunut painaa mieltäni ja on tehnyt minusta hyvin surullisen.

Kirjalla on ennen julkaisua ollut useita koelukijoita ja se on käyty läpi kustantajan kanssa. Kustantaja on tehnyt päätöksen romaanin julkaisemisesta. Kaikkein eniten minua on satuttanut palaute, joka on arvostellut älykkyyttäni ja sisältänyt vihjeitä siitä, etten ymmärrä sanojen merkityksiä, vaikka todellisuudessa kysymys on ollut pelkistä lyöntivirheistä. Toivoisin jokaisen muistavan, että kenellä tahansa meistä saattaa olla haasteita esimerkiksi näön, hahmotuksen tai fyysisen toimintakyvyn kanssa, mutta niiden vaikutukset eivät kerro älyllisestä ymmärryksestä. Jokaisella on haasteita oikeinkirjoituksen kanssa. Täysikokoisessa romaanissa muutama lyöntivirhe on kirjailijalta kelpo suoritus, mutta tuntuu toki paljolta lukijan silmissä.

Kaikesta huolimatta minulla on vahva luotto siihen, että tarinani pystyy tekemään sen, mitä sen oli tarkoituskin tehdä: viihdyttää ja tuoda lukijoille joulumieltä. Toivon, että nautitte siitä. Takaiskuista huolimatta en ole menossa minnekään, ja jatkan kirjoittamista loppuun asti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *